Tänään minun piti tavata asiakas, joka kuitenkin perui, tuntia ennen tapaamista..
Ärsytti..
torstai 31. tammikuuta 2013
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Pohdiskelua
Juttelin tuossa yksi päivä ystäväni kanssa, siis tämän joka kehotti minua aloittamaan bloggaamisen.
Hän kertoi että on lueskellut blogiani, ja hänen mielestään kerron "keikoista" liian yksityiskohtaisesti.
Hänen mielestään tekstistä voi tunnistaa ihmisiä..? Mielestäni ei.
Luulen että hän tunnistaa teksteistä vain sen takia, kun muutenkin kerron hänelle kaiken, joten kirjoittamani jutut ovat hänelle jo tuttuja.. En siis tietenkään kerro edes hänelle mitään mistä hän voisi tunnistaa ihmisiä, vaan kerron suurinpiirtein samat asiat kuin tänne blogiinkin.
Joka tapauksessa.
Tottakai jos joku asiakas löytää tämän blogin, niin hän saattaa itsensä tunnistaa.
Ei kukaan muu mielestäni voi tunnistaa näitä ihmisiä, kuin minä ja he itse.
En kuitenkaan usko, että kukaan heistä tätä blogia löytää, jos ei ihan etsimällä etsi.
Mietin myös silloin samaisena iltana paljon kaikkea bloggaukseen ja huoraukseen liittyen.
Selailin nimittäin erästä saman alan blogia, jossa tämä tyttö pohdiskeli tulevaisuutta.
Sitten kun on lopettanut huoraamisen, niin kuinka kestää ne vaivalloiset tilanteet?
Olen kaupassa lapseni kanssa ja viereisellä kassalla on vanha asiakkaani.
Nousen bussiin ja ainoa vapaa paikka on entisen vakkarini vieressä.
Olen menossa leffaan poikaystävän kanssa ja vanha asiakas odottelee pääsyä samaan leffaan.
Kuinka tällaisissa tilanteissa voi olla normaalisti? Pakkohan se kyllä on.
Entä jos vanha asiakas ei ole normaalisti? Tekee julkisesti jotain joka viittaa tapaamisiin?
Ehdottaa suoraan jotain?
Onneksi ei tarvitse miettiä moista hetkeen.. Tämä on nimittäin tällä hetkellä minun pääasiallinen työni.
Lopetin siis "oikean" työni ja jatkan ainakin hetken tällä tavalla.
Selvennykseksi kuitenkin, että tarkoituksenani on hakea johonkin oikeisiin töihin.
En vain halunnut enää työskennellä vanhalla työpaikallani. Haluan jotain parempaa..:)

maanantai 28. tammikuuta 2013
Muita alan harjoittajia?
Mua alkoi yks päivä kiinnostaa, että lukeeko tätä blogia kukaan muu saman alan harjoittaja?
Ois kiva kuulla muiden kokemuksista? Onko teillä blogeja?:)

lauantai 26. tammikuuta 2013
4.
Eilen siis tapasin asiakkaan, josta aiemmin puhuin.
Tapaamisesta minulla ei ole juurikaan kerrottavaa, koska mitään ei tapahtunut..
JEP!
Mies laittoi torstaina viestiä, että kyllä hän haluaa tavata.
Menin paikalle, jossa mies jo odottelikin.
Mentiin luokseni ja juttelimme niitä näitä. Mies myönsi jännittävänsä todella paljon.
Loppujen lopuksi sanoi, ettei ole varma asiasta.
Kerrottakoon tähän väliin, että mies oli +30 vuotias ja neitsyt.
Tuli sitten juttelumme ohessa siihen tulokseen, ettei halua kokea ensimmäistä seksikertaansa maksullisen kanssa. Minua ei päätös haitannut, koska mies kuitenkin maksoi sovitun summa, josta kylläkin palautin puolet.
Minusta on tulossa liian kiltti..:p

tiistai 22. tammikuuta 2013
.
Ajattelin ilmoittaa, että seuraava postaus tulee vasta lauantaina.
Johtuen siitä, että rakas poikani tuli eilen luokseni ja viipyy täällä perjantaihin asti, jotta mies (tai no ex..) saa hieman omaa aikaa. :)
Seuraava työkeikka onkin sovittu perjantai-illalle, tämä ei kuitenkaan ole varmaa vielä, koska kyseinen asiakas halusi miettiä hetken..:D

sunnuntai 20. tammikuuta 2013
3.
Tänään tapasin jälleen vanhan asiakkaan, se minun elämäni ensimmäinen asiakas, josta teille kerroinkin. Olemme tavanneet ensimmäisen tapaamisen jälkeen, yli kymmenen kertaa. Lähemmäksi parikymmentä..
Kaava oli jälleen sama. Tapasimme kuppilassa, jossa joimme muutamat.
Jatkoimme matkaa luokseni. Otin mieheltä suihin ja harrastimme seksiä.
Mies maksoi, kiitteli ja lähti.
Tunnen oloni tosi hyväksi kyseisen miehen seurassa. Vaikka hän onkin reilusti minua vanhempi.
Luulen, että se johtuu siitä, kun hän on minun ensimmäinen asiakkaani. Hänet "tunnen" parhaiten.
Mies on myös todella kohtelias ja mukava. Hän haluaa aina että minäkin nautin.
Ja nautinhan minä. Jokaikinen kerta olen itsekin lauennut. Seksimme on sujuvaa ja luontaista.
Hän on yksi niistä vakkareista, joiden kanssa voisin harrastaa seksiä ilman maksuakin.

lauantai 19. tammikuuta 2013
2.
Eilen illalla minulla oli uusi asiakas.
Hän otti minuun yhteyttä jo ainakin kolme viikkoa sitten, nyt vasta hänen rohkeutensa riitti tapaamiseen.
Hän kertoi viestissään olevansa kolmikymppinen ujo, naimisissa oleva mies. Entinen urheilija, hieman pömppömahaa, ruskea tukka, parransänki.
Tapasimme kuppilassa minun lähelläni.
Olin vähän myöhässä ja mies odottelikin jo minua. Harmitti ja nolotti, koska en ikinä ole myöhässä sovitusta tapaamisesta. Mies kuitenkin sanoi ettei se haitannut ja oli itsekin tullut juuri.
Mies oli mielestäni komea eikä lainkaan vastenmielinen.
Join lasillisen punaviiniä ja mies otti oluen. Juttelimme hetken, hän kertoi että heillä on neljä lasta. Nuorimmat ovat vasta puolenvuoden ikäiset kaksoset, vanhemmat jo koulu- ja esikouluikäiset.
Kaksosten synnyttyä vaimo oli alkanut rupsahtaa, eikä seksi enää hänelle maistunut. Mies ei kehdannut kinuta, vaikka mieli teki.
Mies itse oli hyväpalkkaisessa työssä ja työskenteli paljon. Nytkin oli "ylitöissä".
Olin kuulemma hänen ensimmäinen maksullinen, ja sen kyllä huomasi hänen käytöksestä..:)
Asian vierestä on pakko mainita, että on hauskaa kuinka paljon huorissa käyvät miehet kertovat itsestään. Ainakin minulle, en sitten tiedä toimiiko jokainen alan ammattilainen keskustelutoverina näille miehille..:D
Eihän sitä toki voi tietää mikä kaikki heidän puheista on totta, eikä se minua haittaa. Eiväthän hekään tiedä minusta mitään..
Mielestäni se on kuitenkin jotenkin hassua. Kuvittelisin että jos itse kävisin maksullisissa, niin en varmaan kertoisi mitään itsestäni. Hoitaisin homman ja sillä selvä.
Vaikka toisaalta, joka toinen näistä miehistä vaikuttaa juuri siltä, että kaipaa muutakin kuin seksiä. Kaipaa läheisyyttä ja juttukaveria.
Kelpaa minulle..:)
Mutta siis..
Jatkoimme kuppilasta minun luokseni. Mies ei oikein vaikuttanut tietävän miten toimia. Odottaakko minun aloitetta vai tehdäkkö aloite itse.
Päästin miehen pulasta ja aloin riisua hänen housujaan. Mies pysäytti minut ja sanoi että laukeaisi todella nopeasti. Vastasin että ei haittaa, laukeaminenhan tässä on tarkoituksenakin.
En kuitenkaan ajatellut että niin nopeasti. Runkkasin hetken ja ehdin hädin tuskin saada sitä suuhuni, kun hän jo laukesi ulvahtaen.
Mies pyyteli anteeksi ja nolosteli nopeaa laukeamistaan. Sanoin hänelle, että ei mitään hätää, ei haittaa, olen nähnyt jo kaiken..:D
Siirryimme makuuhuoneen puolelle ja mies otti minut ensin takaa, jonka jälkeen ratsastin hetken, kunnes hän laukesi uudestaan. Enään se ei tapahtunut niin nopeaa, vaan kerkesin itsekin tulla. Ja kaikenlisäksi minäkin nautin:)
Aikaa oli vielä muutamia minuutteja jäljellä, joten otin vielä suihin hetken aikaa, mutta mies alkoi olla jo melko valmis, eikä saanut enään kunnolla seisomaan.
Puimme päällemme ja mies antoi maksun kuluneesta tunnista.
Moni varmaan miettii, että laskutanko sen ajan kun istuskelemme jossain kuppilassa.
En laskuta. Aika alkaa vasta kun pääsemme paikalle, minun luokseni, hotelliin, miehen luo, minne menemmekin.
En tiedä miten muilla maksullisilla on tapana, mutta tämä on minun tyylini:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)