Jatkuu..

Olen pahoillani. Mulla on ollut todella paljon kiireitä.. Ei se toki selitä sitä, miksi en ole kirjoittanut moneen kuukauteen. Olenhan minä kuitenkin ollu koneella muuten..
Olen joutunut sulatella monia asioita.
Erosimme mieheni kanssa. Vuotta ennen suunniteltuja häitä.. Sovimme miehen kanssa, että kokeilemme nyt näin. Mieheni otti poikamme mukaansa. Ei tietenkään ilman lupaani, ajattelimme vain niin olevan paras. Ainakin toistaiseksi.
Toivon todella, että vielä joskus voimme jatkaa siitä mihin jäimme. Että he palaisivat takaisin.
Joka tapauksessa jatkan nyt kertomaani.


Minulla todettiin siis anoreksia.
Olin kauan aikaa halunnut että joku huomaa ahdinkoni. Kun se vihdoin huomattiin, kaduin sitä mitä olin toivonut.
Kaikki yrittivät saada minut syömään. Ahdisti todella paljon. En saanut enään liikkua niin vapaasti kuin ennen, en saanut enään "syödä" huoneessani. Minua vahdittiin kuin vankia..

Aloin lihoa ja jatkoin koulun käymistä. Jouduin käymään uusiksi koko ysiluokan ja tein paljon enemmän tehtäviä kuin muut, koska seiska ja kasiluokka olivat menneet miten olivat..
Olin edelleen todella hoikka ja tottakai muut oppilaat sen huomasivat.
Yksi tyttö sen aloitti. Hän oli nätti, mutta hieman pyöreä.. Valitettavasti myös minä olin nätti. Pikemminkin kaunis ja lisäksi olin todella hoikka ja suurilla rinnoilla "varustettu"..
Hän juorusi minusta kaikkea. Miten harrastin seksiä a-luokan luokanvalvojan kanssa, miten lähetin alastonkuvia itsestäni rehtorille, parempien numeroiden toivossa. Kuinka olin harrastanut seksiä ainakin sadan pojan kanssa.
Tuntui pahalta, kun itse tietää ettei mikään niistä jutuista ole totta. Mutta silti kaikki uskovat. Uskovat tuota suosittua pyöreää tyttöä..

Päätin etten aio ottaa itseeni niitä juoruja.
Pian huomasin kuinka ihmiset nauroivat selkäni takana. Heittelivät lumipalloilla. Kaatoivat ruokalassa tarjottimen syliini. Repivät tukasta. Piilottivat takkini. Heittivät lapaseni vessanpönttöön.
Pahimmalta tuntui tajuta, että jos olisin opiskellut kunnolla aikoinaan, en olisi koulukiusattu enään.
Olisin amitsussa, autopuolella johon halusinkin.
En joutuisi kestämään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. En juoruja. En lyöntejä. En mitään.
Opiskelisin ammattia ja saisin ystäviä.

Nykyään ajattelen, että jos en olisi tuolloin kestänyt tuota kaikkea paskaa mitä niskaani kaatui, en olisi nyt minä. Olisin joku muu, minun ulkokuoressani.

Ysiluokan puolenvälin aikoihin, opettajien korviin alkoi kiirimään nuo juorut.
Rehtoria puhuteltiin, kuten myös luokanvalvojaa ja tuota pyöreää nättiä tyttöä.
Vihdoinkin kaikki osoittautui valheeksi.
Valitettavasti muiden asenne minua kohtaan ei muuttunut. Olin edelleen se hoikka ja kaunis tyttö, jota jokainen sai kiusata tarpeensa mukaan.
Tajusin että jos haluan olla rauhassa, minun täytyy tehdä asialle jotain.