lauantai 19. tammikuuta 2013

2.

Eilen illalla minulla oli uusi asiakas.
Hän otti minuun yhteyttä jo ainakin kolme viikkoa sitten, nyt vasta hänen rohkeutensa riitti tapaamiseen.

Hän kertoi viestissään olevansa kolmikymppinen ujo, naimisissa oleva mies. Entinen urheilija, hieman pömppömahaa, ruskea tukka, parransänki.

Tapasimme kuppilassa minun lähelläni.
Olin vähän myöhässä ja mies odottelikin jo minua. Harmitti ja nolotti, koska en ikinä ole myöhässä sovitusta tapaamisesta. Mies kuitenkin sanoi ettei se haitannut ja oli itsekin tullut juuri.
Mies oli mielestäni komea eikä lainkaan vastenmielinen.
Join lasillisen punaviiniä ja mies otti oluen. Juttelimme hetken, hän kertoi että heillä on neljä lasta. Nuorimmat ovat vasta puolenvuoden ikäiset kaksoset, vanhemmat jo koulu- ja esikouluikäiset.
Kaksosten synnyttyä vaimo oli alkanut rupsahtaa, eikä seksi enää hänelle maistunut. Mies ei kehdannut kinuta, vaikka mieli teki.
Mies itse oli hyväpalkkaisessa työssä ja työskenteli paljon. Nytkin oli "ylitöissä".
Olin kuulemma hänen ensimmäinen maksullinen, ja sen kyllä huomasi hänen käytöksestä..:)

Asian vierestä on pakko mainita, että on hauskaa kuinka paljon huorissa käyvät miehet kertovat itsestään. Ainakin minulle, en sitten tiedä toimiiko jokainen alan ammattilainen keskustelutoverina näille miehille..:D
Eihän sitä toki voi tietää mikä kaikki heidän puheista on totta, eikä se minua haittaa. Eiväthän hekään tiedä minusta mitään..
Mielestäni se on kuitenkin jotenkin hassua. Kuvittelisin että jos itse kävisin maksullisissa, niin en varmaan kertoisi mitään itsestäni. Hoitaisin homman ja sillä selvä.
Vaikka toisaalta, joka toinen näistä miehistä vaikuttaa juuri siltä, että kaipaa muutakin kuin seksiä. Kaipaa läheisyyttä ja juttukaveria.
Kelpaa minulle..:)

Mutta siis..
Jatkoimme kuppilasta minun luokseni. Mies ei oikein vaikuttanut tietävän miten toimia. Odottaakko minun aloitetta vai tehdäkkö aloite itse.
Päästin miehen pulasta ja aloin riisua hänen housujaan. Mies pysäytti minut ja sanoi että laukeaisi todella nopeasti. Vastasin että ei haittaa, laukeaminenhan tässä on tarkoituksenakin.
En kuitenkaan ajatellut että niin nopeasti. Runkkasin hetken ja ehdin hädin tuskin saada sitä suuhuni, kun hän jo laukesi ulvahtaen.
Mies pyyteli anteeksi ja nolosteli nopeaa laukeamistaan. Sanoin hänelle, että ei mitään hätää, ei haittaa, olen nähnyt jo kaiken..:D
Siirryimme makuuhuoneen puolelle ja mies otti minut ensin takaa, jonka jälkeen ratsastin hetken, kunnes hän laukesi uudestaan. Enään se ei tapahtunut niin nopeaa, vaan kerkesin itsekin tulla. Ja kaikenlisäksi minäkin nautin:)
Aikaa oli vielä muutamia minuutteja jäljellä, joten otin vielä suihin hetken aikaa, mutta mies alkoi olla jo melko valmis, eikä saanut enään kunnolla seisomaan.

Puimme päällemme ja mies antoi maksun kuluneesta tunnista.
Moni varmaan miettii, että laskutanko sen ajan kun istuskelemme jossain kuppilassa.
En laskuta. Aika alkaa vasta kun pääsemme paikalle, minun luokseni, hotelliin, miehen luo, minne menemmekin.
En tiedä miten muilla maksullisilla on tapana, mutta tämä on minun tyylini:)

2 kommenttia:

  1. Pakko kysyä, että mitäs jos miehet eivät juuri kertoisi itsestään? Jos sinäkään et halua avautua (tietenkään) itsestäsi tai yksityiselämästäsi, niin mistä sitten keksisitte esim. lasillisella juteltavaa? Kyseletkö yleensä miehiltä heidän asioistaan, vai miten juttelu lähtee liikkeelle? Mitkä ovat tavallisia puheenaiheita näissä kahvila/baari jne tilanteissa, kun jutellaan "niitä näitä"? Todella kiinnostava blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei.
      Melkein kaikki ovat alkaneet itse kertoa itsestään, jonka jälkeen olen saattanut jotain kysellä.
      Muistissani on ainakin pari tapausta, jotka eivät aloittaneet keskustelua, vaan yritin itse kehittää jotain jutunaihetta. Tietenkin se on hieman hankalaa itse aloittaa keskustelu, koska ei tiedä mitä kehtaa kysyä, koska kaikki eivät välttämättä halua kertoa itsestään mitään.
      Yleensä keskustelut koskevat heidän elämää ja tilannetta, monet tuntuvat yrittävän selitellä sitä, miksi on päätynyt ostamaan seksiä.
      Joskus miehet myös kyselevät että miksi olen päätynyt myymään itseäni ja yrittävät kysellä asioita minun elämästä, jolloin yleensä vain käännän keskustelun muualle.
      Kiitos!:)

      Poista